LIITY 6-MR-POSTITUSLISTALLE

Pysy ajanhermolla ja aallon harjalla - saat tiedotteet ja kilpailukutsut suoraan omaan sähköpostiisi.

LÄHETÄ

 

Pro Puuvene 2014 -palkinto myönnetään Henrik Andersinille

Suomenlahden Puuveneilijät ry myöntää vuosittain Pro Puuvene -palkinnon suomalaisen puuvenekulttuurin edistämisestä. Henrik Andersin on puuveneiden vannoutunut ystävä, joka on monin tavoin edistänyt suomalaisen puuvenepurjehduksen asemaa ja rikastuttanut suomalaista puuvenekantaa.

- Andersin on perustanut Kotkaan Suomen Puuvenekeskuksen ja rakennuttanut sinne yhden maailman nykyaikaisimmista puuveneveistämöistä. Veistämötiloissa yleisöllä on mahdollisuus seurata veneiden rakentamista ja korjaamista yleisöparvelta käsin. Lisäksi puuvenekeskuksessa on mm. näyttelytiloja ja kahvila. Andersin on myös puuvenekeskuksessa toimivan Red Sky Craft -veistämön hallituksen puheenjohtaja.

- Henrik Andersin omistaa useita 6mR -luokan kilpaveneitä ja hän on toiminut aktiivisesti purjehduksen luottamustehtävissä, muun muassa Suomen 6 mR -liiton hallituksen puheenjohtajana sekä kansainvälisen International Six Metre Association ISMA:n varapuheenjohtajana.

- Tänä vuonna Kotkassa valmistuu Henrik Andersinin mittavin entisöintiprojekti kun hänen omistama vuonna 1937 valmistunut ja Charles E. Nicholsonin 21 metriä pitkä ja noin 25,5, tonnia painava 12 mR -luokan Blue Marlin lasketaan jälleen vesille. Blue Marlin on maailmanlaajuisestikin merkittävä alus ja tällä hetkellä ainoa laatuaan Suomessa. Uuden elämän antaminen Blue Marlinille on mittaamattoman arvokas kulttuuriteko.

Palkinnon tarkemmat perustelut ilmenevät liitteenä olevasta lehdistötiedotteesta.

6mr 9.6.2014

Siirry sivun alkuun
UUSIMMAT KUVAT
 

Ranking 2025

1. FIN 48 Lillevi 54
2. FIN 23 Merenneito II 47
3. FIN 77 Antje 41
4. FIN 74 Lisbeth V 37
5. FIN 51 May Be VI 36
6. FIN 43 Wire 32
7. L35 Elinore 26
8. FIN 39 Jolanda 23
9. S2 May Be IV 15
10. FIN 44 TOY 14
11. FIN 22 Merenneito 13
12. FIN 81 Oiva 8
13. FIN 30 Raili 8
14. FIN 64 Emzia 4
15. FIN 61 Silene III 3
16. FIN 19 Puckie 1

Katso kaikki