LIITY 6-MR-POSTITUSLISTALLE

Pysy ajanhermolla ja aallon harjalla - saat tiedotteet ja kilpailukutsut suoraan omaan sähköpostiisi.

LÄHETÄ

 

Kuutos- ja kasiliitot päättivät tiukennetuista tuulirajoista

Kuutos- ja kasiliittojen hallitukset ovat tehneet päätöksen, että loppukauden kisoissa käytetään tiukennettua tuulirajaa. Tuuliraja on 10 m/s jatkuvaa tuulta. Tähän päädyttiin kasiliiton ehdotuksesta siksi, että tänä kautena on ollut erityisen paljon kalustorikkoja.

Tuuliraja oli käytössä jo Hangon Regatassa sunnuntaina, jolloin sekä kasit että kuutoset pysyivät satamassa. Kuutosilla ja kaseilla on tänä kautena jäljellä vain yksi yhteinen kisa, Musto Classic, jossa raja on myös käytössä. Kuutosilla on tämän lisäksi vielä SM-kisat, joissa alennettua tuulirajaa tullaan noudattamaan. Alennettu tuuliraja on sinällään hyvä, mutta siitä aiheutuu myös ongelmia. Arvokisoissa ei ole tuulirajoja, joten sinne matkustavat veneet eivät saa kaikkea mahdollista treeniä eivätkä myöskään saa testattua veneitään kovassa kelissä, jos Suomessa ei ole kova tuulisia lähtöjä. Kausi 2014 mennään kuitenkin näin. Asiasta voidaan ja pitää keskustella kuutosten vuosikokouksessa syyskuussa.

6mr 7.7.2014

Siirry sivun alkuun
UUSIMMAT KUVAT
 

Ranking 2025

1. FIN 48 Lillevi 54
2. FIN 23 Merenneito II 47
3. FIN 77 Antje 41
4. FIN 74 Lisbeth V 37
5. FIN 51 May Be VI 36
6. FIN 43 Wire 32
7. L35 Elinore 26
8. FIN 39 Jolanda 23
9. S2 May Be IV 15
10. FIN 44 TOY 14
11. FIN 22 Merenneito 13
12. FIN 81 Oiva 8
13. FIN 30 Raili 8
14. FIN 64 Emzia 4
15. FIN 61 Silene III 3
16. FIN 19 Puckie 1

Katso kaikki